Liedenpohjan maamiesseura
Liedenpohjan kylämuseo
Kylämuseo on avoinna sopimuksen mukaan, lisätietoja ja opastetut kierrokset Pirkko Herranen p. 040 5691836
Vuonna 1986 käyttöön vihityssä Liedenpohjan kylämuseossa on nähtävillä kaikkiaan 754 luetteloitua esinettä. Suurin osa museoesineistöstä koostuu entisajan käyttö- ja käsityöesineistä. Museon tuvasta löytyy mm. Vanhaa lasitavaraa ja kammarin puolella on nähtävillä vanhoja kirjoja. Ulkotöissä käytetyt työvälineet on sijoitettu ulkoaittoihin.

Liedenpohjan kylämuseon perustamisen kannalta tärkein henkilö oli opettaja Voipa Nuorukainen Sulkava. Museon perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun opettaja Sulkava oli keräillyt ympärilleen paljon vanhaa tavaraa, ostaen sitä mm. huutokaupoista. Opettaja Sulkava oli myös itse innokas ja taitava esineiden valmistaja ja maalausten tekijä.
Opettaja Sulkava halusi säilyttää keräämänsä tavarat omalla kylällä, joten niin aloitettiin yhdessä Liedenpohjan maamiesseuran ja Virtain Seuran kanssa puuhailla museota Liedenpohjaan. Aikansa katseltuaan sopivaa rakennusta Voipa Sulkava osti kevättalvella 1967 Peräseinäjoen Luoman kylältä asumattomaksi jääneen Korkiamäen tilan vanhan savutuvan. Rakennus on arvion mukaan valmistettu 1800 -luvun alkupuolella. Rakennus purettiin, siirrettiin ja koottiin uudelleen talkoovoimin. Paikaksi valittiin ns. Yhteistalon tontti, jolla oli aikaisemmin sijainnut nuorisoseuran ja maamiesseuran “Yhteistalo”.
Keväällä 1968, vapunpäivänä talo pestiin talkoovoimin ylhäältä alas asti. Opettaja Sulkavan kotoa kuljetettiin esineitä museolle ja maisteri Vuokko Kivisaari asetteli ne oikeille paikoilleen – missä niitä aikoinaan oli oikeastikin pidetty. Näin museo sai luonnollisen sisustuksen.

Pihapiiriin kertyi lisääkin rakennuksia, kun Rajalahden tuulimylly saatiin lahjoituksena Rauma-Repolalta Virtain Seuran välityksellä vuonna 1968. Lahjoituksesta muistona on kuparilaatta myllyn seinässä. Myös tuulimylly purettiin, siirrettiin ja koottiin talkoilla.
Seuraavaksi pihaan siirrettiin vilja-aitta eli makasiini Alavuden Avaran tilalta. Lahjoituksen teki Peltomäen perikunta v. 1968. Viimeisin rakennus saatiin Onni Pihlajajärven tilalta Virtain Mantilosta v. 1970. Lahjoituksen kohteena oli vanha hirsiaitta. Samalla perikunta lahjoitti n. 170 esinettä kylämuseoon.

Last Updated (Sunday, 30 May 2010 20:23)



