Virtain kaupunki
Virrat on alkuaan tarkoittanut Toisveden ja Koskiveden välistä koskireittiä Horhankoski – Herraskoski – Keiturinvirta, jonka rannalla oli lempääläläisten vanha eräsija Virtain maja. Tästä eräsijasta kehittyi ensin Virtain kylä ja lopulta koko pitäjän keskus. Virtain kunta on perustettu 1868 ja kaupunkioikeudet se sai 1977.
Virrat onkin kehittyvä, omaleimainen koulutus- ja maaseutukaupunki. Virrat on keskittynyt erityisesti muovi-, metalli- ja tekstiiliteollisuuden kehittämisen.
Asukkaita Virroilla on 7 583 (5/2010). Kunnan kokonaispinta-ala on 1 299km², josta vesistöjä 11 %.
Kaunis luonto houkuttelee matkailijaa Virroille. Monet järvet, lammet, joet ja kosket muodostavat jopa yli 1000 km edestä rantaviivaa, joten ei liene ihme että Virrat on myös kesämökkiläisten suosiossa. Suurimmat järvet ovat Toisvesi, Vaskivesi ja Tarjannevesi, mutta varmasti kuuluisimmat ovat Torisevan jylhät rotkojärvet kulttuurimaisemineen.
Virrat on hyvien tieyhteyksien varrella Tampereen, Porin ja Jyväskylän välimaastossa. Keskustan tuntumassa risteävät valtatie 23, kantatie 66, kantatie 68 ja kantatie 65. Tampereelta Virroille johtaa myös historiallinen ja maisemallisesti kaunis laivareitti, Runoilijan tie, jolla liikennöi höyrylaiva s/s Tarjanne.
Virrat on Suomen "virallinen" Juhannuskaupunki – Juhannusjulistus lähetetään Virroilta joka juhannusaatto kello 18:00. Runomuotoinen juhannusjulistus on virtolaisen Markku Sorvarin kirjoittama.
Kuuluisia virtolaisia
- Antti Lieroinen, selvänäkijä
- Martti Kitunen, metsästäjä, karhunampuja
- K. Inha (alkuaan Konrad Into Nyström), kirjailija, kääntäjä ja valokuvaaja
- Onni Tarjanne, arkkitehti
- Väinö Hanhijoki, iäkkääksi elänyt mies
- Matti Peltokangas, kuvanveistäjä
- Jouko Liljeroos, hiihdon Suomen mestari
- Jari Yliaho, kitaristi
- Erja Hirvi, tekstiili-ja painokangassuunnittelija
- Tapio Kuula, Fortumin toimitusjohtaja
- Keijo Leppänen, MTV3:n uutisankkuri, kirjailija
- Marjaana Aumasto, kirjailija
- Jaana Ylä-Mononen, kansanedustaja (Kesk.) 1999-2007
- Harri Jaskari, kansanedustaja (Kok.) 2007-
Virtain kaupunki
Virtaintie 26
34800 Virrat
Puh. (03) 485 111
VIRTAIN KYLÄT
Last Updated (Monday, 28 June 2010 11:23)
Virrat


