Visuvesi
Visuveden Nuorisoseura
Alastalontie 5
34870 Visuvesi
Visuveden Nuorisoseuran talo kyläkeskuksen tuntumassa muistuttaa yhdistyksen perustamisen (1919) ajoista, jolloin nuorisoseuraliikkeen leviäminen alueella oli voimakkaimmillaan. Heti alkuajoista lähtien virisi muun toiminnan ohessa teatteriharrastus ylitse muiden. Siitä syntyi yli 40 vuotta kestäneiden Visuveden kesäjuhlien perinne. Ohjelma kaksipäiväisillä juhlilla oli korkeatasoinen, näytelmien ohjaajista voisi mainita esim. Eine Laineen. Vasta maaseudun 1960-luvun murrosvaihe katkaisi perinteen, kun suuri osa nuoremmasta väestä lähti kaupunkeihin. Aikaisemmilta ajoilta säilynyt ja myöhemmin täydennetty monipuolinen puvusto on vieläkin osittain kunnossa, mutta seurantalon näyttämö purettiin, jotta saatiin saliin lentopalloharrastuksen vaatima tila. Myös nuorisobändien harrastustiloina taloa on käytetty paljon.
Nykyisin iso ravintolasali on vuokrattuna kansalaisopiston kudontapiirille ja piirin kangaspuille. Pieni laajennus taloon tehtiin -83, kun rakennettiin saniteettitilat ja uusi veranta. Palloilulajien lisäksi seuralla harrastetaan aktiivisesti korealaista itsepuolustuslajia Han Moodoa.
Visuveden Nuorisoseuran taloa, joka sijaitsee Pusunvuolteen ylittävän sillan ja Visuveden kanavan välisellä alueella, vuokrataan nykyisin häitä ym. tilaisuuksia varten.

Visuveden työväentalo
Visuveden Työväenyhdistys Kehitys ry
Alastalontie 12
34870 Visuvesi
Varaukset:
Sihteeri/taloudenhoitaja Erkki Järvinen
puh. 03 4725 244
GSM 050 566 0644
s-posti: erkkijar(at)phpoint.fi
Kokous-, ym. tiloja keskellä kylää,
tarvittaessa myös mahdollisuus yöpymiseen!
Last Updated (Friday, 11 June 2010 09:06)



